keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Yhteenveto

Autoteippaus

Tein teippauksiin tekstin, joka kertoo tuotteesta ja siitä tulee esille mitä tuotetta markkinoidaan. Laitoin yhteen teippaukseen myös kookoksen kuvan, koska se tuo teippaukseen ilmettä. Laitoin myös nettisivujen osoitteen, että asiakkaat tietävät mistä voivat tutustua ja tilata tuotteita. Yhdeksi teippaukseksi laitoin vielä Oriflamen tarran, jotta on selkeää mikä yritys on kyseessä. Sijoitin teippaukset ympyröihin, mielestäni ne on niissä kauniisti ja selkeästi esillä.


perjantai 8. tammikuuta 2016

Instagram mainos

TEHTÄVÄ:
1. Tee ajatuskartta tai esitys, miten ja mistä Instagram mainoksen hinta muodostuu.
  • Instagram mainonnan muodostaa kaksi tekijää; työ ja mainosbudjetti
  • TYÖ
    • Instagramin perustamiseen ja sivujen päivittämiseen kuluu aikaa
    • kannattaa valita sitä tekemään henkilö, jolta se luonnistuu ja onnistuu helposti ja joka osaa hommansa
    • jos halutaan pärjätä hyvin markkinoilla olevan mainonnan kanssa, on oltava valmiita sijoittamaan siihen rahaa
    • kuvien ja videoiden (hyvien julkaisujen) tekeminen ja muokkaaminen maksaa
    • kun ostaa insta markkinointia on hyvä ottaa huomioon palvelun sisältö; tili, julkaisut, optimointi/tulosten seuraaminen ja tulosten raportointi 
  • MAINOSBUDJETTI
    • mainosbudjetin hinnoittelu menee samalla periaatteella kuin Facebookin
    • kun luodaan mainosta, voi valita budjetin joko mainoksen kokonaisajalle tai päiväkohtaisesti
    • tavoitteita ovat sivustojen klikkaukset, videoiden näyttökerrat ja sovellusten asennukset
    • tavoitteista riippuen voi valita haluaako maksaa mainoksen näyttökerroista (oletus) vai konversiosta (klikkaus, sovelluksen asennus, videon katsominen)
    • on myös mahdollista valita suuri kattavuus (yksittäiset hlöt) tai näyttökerrat
    • halutessaan voi asettaa myös rajan, kuinka paljon mainonnasta saa tulla kustannuksia (näin voit maksaa vain halutuista toimista ja kilpailla paremmin muun mainonnan kanssa)
  • lopullinen mainoksen hinta muodostuu siis työstä ja mainosbudjetista

2. Tutki instagramin mainoksia, esittele kaksi hyvää mainosta (MIELUITEN samalta alalata kuin oma kampanijasi) blogissasi. Kerro postauksessa, miksi mainos on hyvä ja esittelemisen arvoinen.

mainos on kaunis ja yksinkertainen, tuotteiden sävyt tulevat paremmin esille huulten kuvista

mainos on yksinkertainen ja selkeä


3. Laadi ja toteuta markkinonitikampanijasi tavoitteita tukeva Instagram mainos. Pidä huoli, että identiteetti ja henki toteutuu. Jos identiteettin on pirteä tyttömänen, instagram mainoksenkin tulee olla pirteä tyttömänen.


torstai 7. tammikuuta 2016

Facebook mainos

1. TEHÄVÄ:
a) Mitkä ovat FB markkinoinnin vahvuudet ja mitkä mielestäsi heikkoudet?
+ asiakkaat ovat jo todennäköisesti Facebookissa, joten heidät on helppo tavoittaa
+ yrityksen tunnettavuus kasvaa ja se saa lisä näkyvyyttä
+ yritys saa lisää kävijöitä Facebook -sivuilleen
+ pienellä hinnalla saa tietoa siitä, mikä asiakkaitasi kiinnostaa ja houkuttelee
-  Facebookissa ja somessa mainontaa on niin paljon, että usein niihin ei edes kiinnitä huomiota
b) Mitä eroa on CPC:llä ja CPM:llä?
CPC: cost per click, eli jokainen klikkaus maksaa.
CPM: cost per mille, eli maksat X euroa vastaan 1000 nähnyttä ihmistä
c) Minkälaisia erilaisia mainoksia FB:ssä voi olla (neljä)? Mitä eroa niillä on?
1. perinteiset Facebook -mainokset; voidaan mainostaa yrityksen FB-sivua, yrityksen WWW-sivua, tapahtumaa tai  sovellusta
2. sponsoroidut tarinat; mainostetaan sitä, että kaverisi tykkäävät jostain sivustosta tai käyttävät jotain applikaatiota tms.
3. mainokset ja sponsoroidut tarinat sivun julkaisusta; yksittäisiä mainoksia voi myös ns. buustata ja saada sitä kautta sivuille lisä tykkäyksiä ja kävijöitä
4. video mainokset; mainonta videon muodossa

2. Esittele kaksi mielestäsi hyvin toimivaa FB: mainosta ja kerro miksi ne ovat hyviä! (esim. Jounin Kauppa, Finnair, Fazer, Varusteleka etsi myös muita esim "omaan alaan" liittyvä..)
Mainos on värikäs ja sen huomaa hyvin.

Mainos on selkeä ja siinä on mukana kilpailu.


3. Tee kampanijaasi tukeva FB:mainos. Esittele mainos blogissasi sekä kerro miten sen kohdennat, jotta tavoitat kohderyhmäsi mahdollisimman hyvin. (Ota  kuva ruudun kaappaus tekemistäsi kohdennus valinnoista).
Kohdennan mainoksen sivujen tykkääjien perusteella, ne jotka tykkäävät Oriflamen sivuista ja kyseisestä tuotteesta.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Koska vanhalla tavalla ei pärjää - mahdollisuusviestintä

  • millaisia ajatuksia video herätti
    •  puhutaan yrityksen maineen tärkeydestä ja sen tuomista eduista
    • puhutaan myös yrityksen viestinnän merkityksen muuttumisesta
  • mitkä olivat tärkeimmät ja keskeisimmät näkökohdat aiheeseen
    •  muuttuvan maailman mukana myös tekemisen tulee muuttua
  • mitä videosta voi oppia
    •  tulevaisuuden mainonta voidaan korvata viestinnällä esim. sosiaalisessamediassa, kuten Facewbookissa ja Twitterissä

Mainoksen kohdentaminen

1) Google ja Facebook mainonnan merkittävimmät erot, hyvät puolet ja huonot puolet? + OMA MIELIPIDE
  • Facebook: voi hyvin kohdentaa käyttäjätietojen perusteella, voi luoda kapeita kohderyhmiä, helppo kohdentaa ihmisille jotka tykkäävät julkaisuista, riippuu siitä mitä tietoja ihminen on itsestään antanut, mainonta näkyy kaikille kun sen sinne julkaisee
  • Google: toimii selkeämmin, yksinkertaisempi tapa mainonnalle, mainonta näkyy vain kohderyhmälle
  • mielestäni Facebook mainonta on nopea ja helppo tapa saavuttaa kohderyhmät
2) Minkälaisia neuvoja annetaan mainosversioiden hyödyntämisessä? + kerro esimerkki, miten sitä  voi hyödyntää omassa projektissasi.
  • on hyvä mainostaa monessa eri sovelluksessa, koska kaikki eivät käytä jokaista some-palvelua
  • suoramainonnan (kirjeet yms.) tekeminen on melko kallista, joten täytyy miettiä hyvin millaisia mainoksia tekee
  • some mainonta on halvempaa, voi kohentaa tarkemmin ja helpommin
  • somen kautta mainonnan tekeminen on helpompaa ja nopeampaa
  • täytyy kohdentaa viestit tietyille ryhmille
  • yleismedian kauttakin voi kohdentaa mainoksen tietylle ryhmälle, esim. yrittäjille
  • yleisviestiä kannattaa välttää, kohdentaminen on tärkeintä ja sitä tulisi käyttää  
  • omassa projektissani hyödyntäisin suoramainontaa ja somea
3) Miehet juttelevat mainosten linkittämisestä. Miten ne tulisi linkittää? Onko sinulla hyviä tai huonoja kokemuksia mainoslinkeistä. Kerro jokin kokemus. Ellei ole hanki sellainen, etsi mainoslinkki ja /tai banneri ja klikkaa.
  • on tärkeää, mihin ihminen päätyy kun painaa linkkiä
  • jos mainos johtaa yrityksen etusivulle, ei yleensä kiinnosta lähteä enää etsimään tuotetta sieltä nettisivuilta/verkkokaupasta
  • mainoksen tulisi johtaa suoraan tuotteeseen, jotta asiakkaan olisi helppo tilata tuote
  • jos potentiaalinen asiakas eksyy verkkokauppaan, tulisi mainoksen klikkauksen päätyä juuri kyseiseen tuotteeseen, mitä on mainostettu
  • mielestäni netissä on liikaa mainoslinkkejä, niitä on jokapuolella 
4) Mitä tässä ohjelmassa kerrotaan sukunäköisyydestä?  Mitä siitä itse ajattelet?
  • oli mainos missä vain tulisi säilyä sukunäköisyys
  • yhdennököisyys mainosten välillä, joku yhteinen juttu mikä yhdistää mainonnan joka puolella missä sitä on
  • kun  näkee mainoksen ja klikkaa sitä, tulee mainoksen klikkauksen jälkeen päätyä sivulle jossa on yhdennäköisyyttä mainonnan kanssa, koska se antaa asiakkaalle kuvan että hän on oikealla sivulla ja se on yksi osa kauppaan ja ostopäätökseen jotamisesta
  • mielestäni mainosten yhtenäisyys on tärkeää, konseptin tulee säilyä yhtenäisenä, siitä saa hyvän kuvan
5) Mitä ogelmia oli mainoksessa, jossa oli sanomana "Palloja kaikkiin lajeihin?"
  • kohderyhmä on todella iso, viesti on yksilöimätön
  • moni voi kuvitella, että heillä ei ole riittävästi asiantuntemusta, koska on vain kerrottu että kaikille löytyy jotain
  • viesti on aivan erilainen, jos sanoo esim. että koripalloilijoille 
  • halutaan myydä vähän kaikelle kaikkea, joten olisi hyvä kodentaa, jotta ihmiset kiinnostuisivat ja tietäisivät mitä on tarjolla

Kuka pelkää trollia?

  • mikä oli videon trolli tapaus?
    •  trolli tapaus oli se, että nettisivuille laitettiin kampanjan loppupuolella sopimattomia reseptejä
  • millaisia ajatuksia video herätti?
    • videolla asiat oli vähän sekavasti kerrottu
  • mitkä olivat tärkeimmät ja keskeisimmät näkökohdat aiheeseen?
    •  tärkeimmät opit oli että kampanja tulee suunnitella hyvin
  • mitä videosta voi oppia?
    •  videosta on hyvä oppia, että kaikenlainen palaute on hyvää
    • tärkeä oppi oli myös se, että kaikenlaista tapahtuu, myös huonoja asioita, mutta niitä ei auta jäädä murehtimaan van täytyy jatkaa eteenpäin